Muutoksia Huhtamäen johtoryhmässä

HUHTAMÄKI OYJ PÖRSSITIEDOTE 21.8.2020 KLO 9.30

Muutoksia Huhtamäen johtoryhmässä

Clay Dunn, (63), North America -liiketoimintasegmentin johtaja, on päättänyt jäädä eläkkeelle vuoden 2020 lopussa johdettuaan Huhtamäen liiketoimintoja Pohjois-Amerikassa vuodesta 2005 alkaen. Ann O’Hara, (49), MBA, Insinööri (kemiantekniikka), on nimitetty North America ‑segmentin johtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi. Ann aloittaa Huhtamäellä 1.11.2020 ja North America -liiketoimintasegmentin johtajana 1.1.2021 työskenneltyään kahden kuukauden siirtymäjakson Clay Dunnin kanssa.

”Haluan kiittää Clay Dunnia hänen merkittävästä panoksestaan Huhtamäen hyväksi viimeisten 15 vuoden aikana”, sanoo Charles Héaulmé, Huhtamäen toimitusjohtaja. ”Clayn johdolla Huhtamäen liikevaihto Yhdysvalloissa on kaksinkertaistunut ylittäen miljardi US dollaria vuonna 2014. Segmentin tuotevalikoima on tänä aikana laajentunut kattamaan juomapikarit, kartonkilautaset ja taivekartonkipakkaukset, minkä ansiosta yhtiö palvelee nyt merkittävästi laajempaa ja kasvavaa markkinaa. Clay johti onnistuneesti myös kahta konsernin historian suurinta investointia Batavian, Ohio ja Goodyearin, Arizona maailmanluokan tehtaita perustettaessa”, Charles Héulmé jatkaa. ”Toivotan Claylle koko Huhtamäen tiimin puolesta ansaittua ja onnellista eläkeaikaa.”

Ann O’Hara siirtyy Huhtamäelle työskenneltyään useiden merkittävien monikansallisten yhtiöiden johtotehtävissä, kuten Intertek Group, Amcor ja General Electric. Pakkausteollisuudessa Ann on työskennellyt Amcorilla useissa johtotehtävissä Australiassa ja Pohjois-Amerikassa, ja hänen viimeisin tehtävänsä oli Rigid Plastics Diversified Products -yksikön Pohjois-Amerikan liiketoimintajohtaja. Ennen Amcoria Ann työskenteli General Electricin palveluksessa Yhdysvalloissa ja Ruotsissa, McKinsey & Companyn palveluksessa Yhdysvalloissa ja Saksassa, ja Procter & Gamblen palveluksessa Yhdysvalloissa, Argentiinassa ja Kiinassa.

”Olen erittäin mielissäni saadessani toivottaa Annin tervetulleeksi Huhtamäelle ja konsernin johtoryhmään”, sanoo toimitusjohtaja Charles Héaulmé. ”Hänen ansionsa niin ihmisten kuin liiketoimintojen johtajana on vaikuttava. Olen vakuuttunut, että hänellä on tarvittava kokemus, halu ja kyky kasvattaa liiketoimintojamme Pohjois-Amerikassa edelleen”, hän jatkaa.

”Huhtamäen vaikuttavan historian, yhtiön nykyjohdon sekä uudistettujen arvojen ja strategian innoittamana olen otettu saadessani liittyä Huhtamäen tiimiin”, sanoo Ann O’Hara, juuri nimitetty North America -segmentin johtaja. ”Clay on rakentanut vahvan tiimin, saattanut päätökseen merkittävät investoinnit orgaaniseen kasvuun sekä navigoinut taitavasti markkinoiden nykyisissä haasteissa, ja liiketoiminta on hyvässä kunnossa. Odotan innolla työskentelyä North America -segmentin tiimin kanssa kehittääksemme liiketoimintaa edelleen.”

Yllämainittujen muutosten seurauksena konsernin johtoryhmän jäsenet ovat 1.1.2021 lähtien:

Charles Héaulmé (puheenjohtaja), toimitusjohtaja;
Arup Basu, johtaja, Flexible Packaging;
Eric Le Lay, johtaja, Fiber and Foodservice Europe-Asia-Oceania;
Ann O’Hara, johtaja, North America;
Thomas Geust, talousjohtaja;
Thomasine Kamerling, vastuullisuus- ja viestintäjohtaja
Marina Madanat, johtaja, strategia ja liiketoiminnan kehitys;
Sami Pauni, hallinto- ja lakiasiainjohtaja;
Teija Sarajärvi, henkilöstö- ja työturvallisuusjohtaja; ja
Antti Valtokari, johtaja, tietohallinto ja prosessitehokkuus.

Lisätietoja:
Charles Héaulmé, toimitusjohtaja, puh. 010 686 7801
Teija Sarajärvi, henkilöstö- ja työturvallisuusjohtaja, puh. 010 686 7027

HUHTAMÄKI OYJ
Konserniviestintä

Huhtamäki on maailmanlaajuisesti johtava noutoruuan ja elintarvikkeiden pakkausratkaisujen toimittaja. Innovatiiviset tuotteemme auttavat päivittäin miljardeja kuluttajia ympäri maailmaa tekemään vastuullisia elämäntapavalintoja. Pakkauksilla on merkittävä rooli elintarvikkeiden turvallisuudessa ja käytettävyydessä. Olemme sitoutuneet tekemään entistä helpommin kierrätettäviä pakkauksia ja toimimaan kaikessa kestävää kehitystä edistäen. Keskitymme saavuttamaan hiilineutraalin tuotannon ja suunnittelemaan kaikki tuotteemme kierrätettäviksi, kompostoitaviksi tai uudelleen käytettäviksi vuoteen 2030 mennessä.

Meillä on sadan vuoden historia ja vahva pohjoismainen perintö. 18 800 työntekijäämme tuottavat älykkäitä seuraavan sukupolven pakkauksia 35 maassa ja 81 tuotantolaitoksessa ympäri maailmaa. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 3,4 miljardia euroa. Huhtamäki-konsernin pääkonttori on Espoossa, ja emoyhtiö Huhtamäki Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja kestävän kehityksen toimintasuunnitelmasta ja tavoitteestamme osoitteessa www.huhtamaki.com.

Liitteet


get_app Ann O'Hara_FI get_app -