Huhtamäki Oyj:n omien osakkeiden luovutus

HUHTAMÄKI OYJ PÖRSSITIEDOTE 18.3.2015 KLO 18.30

Huhtamäki Oyj:n omien osakkeiden luovutus

Yhteensä 103 730 Huhtamäki Oyj:n omaa osaketta on tänään luovutettu vastikkeetta yhtiön Osakeohjelman 2012-2014 kohderyhmään kuuluville avainhenkilöille.

Suunnattu anti perustuu yhtiön vuoden 2014 varsinaisen yhtiökokouksen antamaan valtuutukseen ja yhtiön hallituksen valtuutuksen perusteella tekemään päätökseen.

Luovutuksen jälkeen Huhtamäki Oyj omistaa yhteensä 4 102 334 omaa osaketta (3,8 % kaikista osakkeista).


Lisätietoja:
Sami Pauni, hallinto- ja lakiasiainjohtaja, puh. 010 686 7872

HUHTAMÄKI OYJ
Konserniviestintä

Huhtamäki on maailmanlaajuisesti toimiva ruoan ja juoman pakkaamisen asiantuntija. 67 tuotantolaitoksen ja 23 myyntikonttorin verkostomme 33 maassa antaa meille erinomaiset valmiudet tukea asiakkaidemme kasvua kaikkialla, missä he toimivat. Noin 16 300 työntekijäämme kehittää ja valmistaa kolmea eri teknologiaa hyödyntäen pakkauksia, jotka auttavat huipputuotteita saavuttamaan enemmän kuluttajia, helpommin. Liikevaihtomme vuonna 2014 oli 2,2 miljardia euroa. Emoyhtiö Huhtamäki Oyj on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä, ja yhtiön pääkonttori on Espoossa. Lisätietoja osoitteessa www.huhtamaki.fi.