Huhtamäki tehostaa tuotantoaan Kiinassa
HUHTAMÄKI OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 5.3.2023 KLO 9.00
Huhtamäki tehostaa tuotantoaan Kiinassa
Huhtamaki aikoo tehostaa tuotantoaan Kiinassa ja suunnittelee sulkevansa Fiber Foodservice E-A-O -liiketoimintasegmenttiinsä kuuluvat tuotantolaitoksensa Tianjissa ja Shanghaissa kuluvan vuoden toisen neljänneksen loppuun mennessä. Tuotanto tullaan siirtämään Kiinan Guangzhoussa sijaitsevalle tehtaalle. Huhtamäki jatkaa tuotantoaan myös Xuzhoussa. Päätös tulee vaikuttamaan kahden tuotantolaitoksen yhteensä 154 työntekijään. Huhtamäki tukee tehtaiden työntekijöitä muun muassa auttamalla heitä jatkotyöllistymisessä.
Tehostamistoimenpiteiden tavoitteena on optimoida tuotantojalanjälkeä, parantaa kilpailukykyä sekä vahvistaa mahdollisuuksia kasvaa alueella tulevaisuudessa. Muutokset ovat osa Huhtamäen marraskuussa 2023 julkaisemaa strategiansa toimeenpanoa vauhdittavaa ohjelmaa, jonka odotetaan parantavan liiketoiminnan kannattavuutta ja tuovan noin 100 miljoonan euron säästöt seuraavan kolmen vuoden aikana.
Tianjissa ja Shanghaissa sijaitsevien tuotantolaitosten sulkeminen ei edusta merkittävää osuutta Huhtamäen liikevaihdosta tai tuloksesta. Vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä Huhtamäki kirjaa sulkemiseen liittyviä kustannuksia noin 13 miljoonaa euroa. Ne kirjataan vertailukelpoisuuteen vaikuttavana eränä.
Lisätietoja:
Kristian Tammela, sijoittajasuhdejohtaja, puh. +358 10 686 7058
HUHTAMÄKI OYJ
Konserniviestintä
Huhtamäestä
Huhtamäki on maailmanlaajuisesti johtava vastuullisten pakkausratkaisujen toimittaja. Innovatiiviset tuotteemme suojaavat noutoruokaa, elintarvikkeita ja hygieniatuotteita. Varmistamalla ruoan hygieenisyyden ja turvallisuuden tuotteemme edistävät ruoan saatavuutta ja kohtuuhintaisuutta sekä ehkäisevät ruokahävikkiä. Toimimme kaikessa kestävää kehitystä edistäen. Olemme sitoutuneet saavuttamaan hiilineutraalin tuotannon ja suunnittelemaan kaikki tuotteemme kierrätettäviksi, kompostoitaviksi tai uudelleenkäytettäviksi vuoteen 2030 mennessä. Vastuulliset blueloopTM -pakkausratkaisumme ovat johtavia maailmassa ja suunniteltu kiertotalouteen sopiviksi.
Olemme mukana UN Global Compact -yritysvastuualoitteessa, saimme arvosanan ’A’ MSCI ESG Ratings -arvioinnissa ja EcoVadis on myöntänyt Huhtamäelle kultatason tunnustuksen vastuullisuustyöstämme. Tehdäksemme osamme ilmastonmuutoksen torjumiseksi olemme asettaneet Science Based Targets aloitteen hyväksymät ja varmentamat tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet.
Meillä on sadan vuoden historia ja vahva pohjoismainen perintö, ja toimimme 37 maassa ja 107 toimintapaikassa ympäri maailmaa. Arvomme Välitä, Uskalla, Tee valmiiksi ohjaavat toimintaamme ja auttavat noin 18 000 työntekijäämme saamaan aikaan muutosta siellä missä sitä tarvitaan. Vuonna 2023 liikevaihtomme oli 4,2 miljardia euroa. Huhtamäki-konsernin pääkonttori on Espoossa, ja emoyhtiö Huhtamäki Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja siitä, kuinka kannamme vastuuta ruoan, ihmisten ja maapallon suojelemisesta löydät osoitteesta www.huhtamaki.com.