Huhtamäki juhlii uuden pakkauslinjan käyttöönottoa Venäjällä
HUHTAMÄKI OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 25.10.2019 KLO 9.00
Huhtamäki juhlii uuden pakkauslinjan käyttöönottoa Venäjällä
Huhtamäki juhlii tänään uusimman kuitupakkauslinjansa käyttöönottoa Ivanteevkassa, Venäjällä. Marraskuussa 2018 julkistettu 7 milj. euron investointi sisälsi uuden huippuluokan kuitupakkaustuotantolinjan lisäksi jo toiminnassa olevan tuotantolinjan ajanmukaistamisen. Uuden linja myötä yksikköön syntyy 26 uutta työpaikkaa. Lisäksi Ivanteevkan vesihallintajärjestelmä päivitettiin osana Huhtamäen jatkuvia toimenpiteitä tuotantolaitostensa ympäristöjalanjäljen minimoimiseksi.
”Haluan kiittää kollegoitani Venäjän kuitupakkausliiketoiminnoissa heidän panoksestaan tämän investoinnin menestyksekkäässä toimeenpanossa. Kapasiteetin puute on rajoittanut kasvuamme, mutta uuden linjan ansiosta olemme jälleen valmiit kasvamaan yhdessä asiakkaidemme kanssa,” sanoo Gala Mansurova, Venäjän kuitupakkausliiketoimintojen johtaja. ”Olen iloinen, että sekä asiakkaamme, Moskovan aluehallituksen ja Suomen suurlähetystön edustajat, että toimitusjohtajamme Charles Héaulmé, ovat juhlistamassa tätä päivää kanssamme.”
Lisätietoja:
Sijoittajat: Calle Loikkanen, johtaja, sijoittajasuhteet ja talousviestintä, puh. 010 686 7125
Lehdistö: Katariina Hietaranta, johtaja, ulkoinen viestintä, puh. 010 686 7863
HUHTAMÄKI OYJ
Konserniviestintä
Huhtamäestä
Huhtamäki on maailmanlaajuisesti toimiva ruuan ja juoman pakkaamisen asiantuntija. 79 tuotantolaitoksen ja 24 vain myyntiin keskittyvän yksikön verkostomme yhteensä 35 maassa antaa meille erinomaiset valmiudet tukea asiakkaidemme kasvua kaikkialla, missä he toimivat. Noin 18 100 työntekijäämme kehittää ja valmistaa kolmea eri teknologiaa hyödyntäen pakkauksia, jotka auttavat huipputuotteita saavuttamaan enemmän kuluttajia, helpommin. Liikevaihtomme vuonna 2018 oli 3,1 miljardia euroa. Emoyhtiö Huhtamäki Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä, ja yhtiön pääkonttori on Espoossa. Lisätietoja osoitteessa www.huhtamaki.fi.
Huhtamäki Venäjällä
Huhtamäki valmistaa Venäjällä tarjoilupakkauksia ja kananmunapakkauksia. Sen kaksi tuotantolaitosta sijaitsevat Ivanteevkassa, Moskovan lähellä ja Alabugassa, Tatarstanissa, ja työllistävät noin 720 henkilöä. Vuonna 2018 Huhtamäen liikevaihto Venäjällä oli n. 97 milj. euroa. Huhtamäellä on ollut tuotantoa Venäjällä vuodesta 1994 lähtien.