Huhtamäki tukee Naisten Pankkia
Huhtamäki tukee tänä vuonna Naisten Pankkia. Lahjoituksella yhtiö tukee kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa, minkä on todettu olevan tehokas keino köyhyyden poistamiseksi.Naisten Pankki on yhteisö ja rahasto, jonka tavoitteena on tukea kehitysmaiden naisten työtä niin Afrikassa kuin muissakin maanosissa. Naiset ovat usein köyhistä niitä kaikkein köyhimpiä ja naisten aseman parantaminen on suoraan yhteydessä koko perheen ja jopa kyläyhteisön hyvinvointiin.
Huhtamäki on vuosittain lahjoittanut joulukortteihin varatut rahat erilaisiin ympäristönsuojeluun tai sosiaaliseen hyvinvointiin liittyviin hankkeisiin. Tänä vuonna Naisten Pankin hanke koettiin tärkeäksi kansainväliseksi lahjoituskohteeksi.
Ideoista yrittäjyyteen
Naisten Pankki perustettiin toukokuussa 2007 yhdessä Liberiassa käyneiden vaikuttajanaisten ja Suomen Kirkon Ulkomaanavun kanssa. Pankki syntyi halusta auttaa naisia, joilla ei ollut taloudellisten rajoitusten vuoksi käytännön mahdollisuutta toteuttaa ideoita ja potentiaaliaan.
Naisten Pankki rahoittaa erilaisia paikallisprojekteja, joissa esimerkiksi parannetaan naisten osaamista ja oikeuksia, myönnetään pienlainoja ja toteutaan uusia innovatiivisia naisten yrittäjyyteen tähtääviä pilottihankkeita.
Huhtamäestä tulee lahjoituksella Naisten Pankin osakas ja osinkona tulevan hyvän joulumielen toivotaan välittyvän kaikille sidosryhmille.
HUHTAMÄKI OYJ